
SISULLA JA SYDÄMELLÄ – SILVENNOINEN!
Tervetuloa kotisivuilleni Maijan matkaan!
Tutustu mielipiteisiini sekä tekemisiini tämän nettisivun tai Facebookin, Instagramin tai X:n kautta.

Tietoja minusta
Olen Maija Silvennoinen, 47- vuotias kolmen lapsen äiti Ylämyllyltä.
(Yksi lapsistani kuoli syöpään kesällä 2019.)
Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä ja sosionomi.
Tällä hetkellä olen töissä Siun sotella.
Synnyin Etelä-Savossa. Kasvoin siellä seitsenlapsisen perheen kolmanneksi vanhimpana lapsena. Elämä on tässä ja nyt. Haluan elää hetkessä.
Päämääriä ja suunnitelmia pitää olla, välillä ei elämä mene kuitenkaan omien suunnitelmien mukaan. Monia asioita elämässä kokeneena tiedän,
että heikommat jäävä jalkoihin, jos kukaan ei ole puolustamassa.
Siksi olen lähtenyt mukaan vaikuttamaan.
Pyrin toimimaan oikeudenmukaisesti, toisia kunnioittaen.
Asioista voi olla eri mieltä, ihmisarvo kaikilla sama. Elämä opettaa toimimaan ja pitämään huolta itsestä ja läheisistä.
Ei ole vara valittaa, jos ei vaikuta.

Olen toiminut erilaisissa luottamustehtävissä yli 20 vuoden ajan. Olen toiminut paikallistasolla omassa paikallisosastossa niin sihteerinä, taloudenhoitajana kuin puheenjohtajana. Piiritason työ piirin puheenjohtajana on vienyt minut Kritillisdemokraattien puoluehallitukseen.
Luottamushenkilönä olen toiminut kunnanvaltuustossa, maakuntavaltuustona kuin hyvinvointialueen valtuustossa.
Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri. Toimin tällä hetkellä sosiaalityöntekijänä hyvinvointialueella.

“Yle uutisoi kuinka lasten kotihoito asettaa puolueet arvokenttään. Vasemmisto vastustaa ja oikeisto kannattaa. Puhutaan eriarvoistavasta kehityksestä ja naisten aseman heikkoudesta, kun arvovalintana haluaa hoitaa lasta kotona. Millä arvolla mitäkin mitataan?”
Lue lisää..

“Lehdissä puhutaan koko ajan tehostetun palveluasumisen paikkapulasta. Mikäli omaishoitajia ei olisi, paikkapulatilanne räjähtäisi käsiin. Suuri osa omaishoitajista on itsekin ikäihmisiä, jotka alkavat olla lähellä tuen tarvetta. Dominoefekti on valmis. Omaishoitajien tuet ja arvostus olisi saatava sen ansaitsemalle tasolle.”
Lue lisää..

“Kriisi toisensa perään on seurannut viime vuosina arkeamme. Korona, Ukrainan sota, energiakriisi, inflaation nouseminen ovat aiheuttaneet sen, ettei raha riitä matalapalkka-aloilla työskentelevilläkään enää kulujen kattamiseen. Saatikka jos kyse on pieneläkeläisestä, sairaspäivärahalla tai työttömyyskorvauksella olevasta.”
Lue lisää..

Ota yhteyttä
maija(at)maijasilvennoinen.com
maijasilven@gmail.com
http://www.maijasilvennoinen.com




