Kuka saa, kuka maksaa ja kenelle annetaan

Yt-neuvotteluja, irtisanomisia, tiukkaa talouskuria ja toisaalla vaatimuksia palkankorotuksista ja olojen kohentamisesta. Miten nämä asiat voidaan kohdata rakentavasti kuntapäättäjänä ja maakunnallisenakin päättäjänä? Tiedän, ettei mikään organisaatio tahallaan kiristä toimintaansa. Jos rahaa ei yksinkertaisesti ole, jostakin kulut on katettava. Kuka ottaa vastuun siitä, ettei heikoimmat aina kärsi? Kenen asia on tärkeämpi kuin toisen, arvokysymykset nousevat esiin. Kaikille kuuluu yhdenvertaisesti peruspalvelut joihin luetaan mm. julkinen terveydenhoito, peruskoulu ja varhaiskasvatus. Laadukas toiminta koostuu monista eri asioista.
Tärkeimpänä itse nään riittävän ja hyvinvoivan henkilökunnan ja toimivat, terveet tilat ja puitteet. Muu on aina extraa. Näinä aikoina kun talous on tiukkaa, toivoisin yksilötasolta aina yhteiskuntatasolle ymmärrystä ja yhteisvastuuta. Maamme velka lisääntyy koko ajan, eikä hienot ilmastotavoitteet ja foorumit lisää yhtään peruspalvelujen laatua. Mitoituksia on turha lisätä lakiin, ellei lisärahaa ole tulossa kuntiin ja maakuntiin. Emme voi elää velaksi, kestävä talous vaatii arvovalintoja ja uhrauksia. Olemmeko siihen valmiita minä-itse yhteiskunnassamme? Väitän, että emme. Realismi on hukassa. Lupauksia voidaan antaa, mutta niitä ei pidetä. 

Itse joudun pohtimaan, miten kysyntä ja tarjonta, tarpeet- budjetti vastaavat toisiaan hyvinvointipalveluissa Liperissä. Varhaiskasvatus vaatii panostuksia, uusi koulu on tulossa, uimahallikin avattiin(vaikka sitä vastustin), ja mistään ei tule lisää rahaa, päinvastoin.  Verojakaan ei voi loputtomiin korottaa. Vaatimuksia on monia. Tarvitaan kestävyyttä, tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tiukat ajat tulossa ja menossa jo.