Liperin kunnanvaltuuston kokouksesta 25.6.2018

 

Eilen valtuuston kokouksessa Kristillisdemokraattien ryhmä Satu Melkko ja minä teimme aloitteen varhaiskasvatusta koskevien syytöksien selvittämiseksi. Aloitteen allekirjoitti yhteensä 13 valtuutettua tai varavaltuutettua. Toivottavasti asioita aletaan aidosti selvittämään ja tehdään tarvittavat toimenpiteet. Kuntakuvamme kaipaa nostoa, avoimuutta ja aitoa kuulemista. 
Aloitteemme: 
Valtuustoaloite 25.6.2018 varhaiskasvatuksesta koskevien vakavien syytöksien selvittämiseksi

 

Liperin varhaiskasvatuksesta uutisoitiin viime viikolla 17.6 sanomalehti Karjalaisessa laajasti mutta valitettavasti totutusta poiketen, kriittisesti. Lehtiuutisessa nostettiin esiin vakavia syytöksiä ja puutteita varhaiskasvatuksessa: Lehtitiedon mukaan työntekijöitä on ohjeistettu kirjaamaan väärin lapsimääriä, erityislapsille ei järjestetä heidän tarvitsemaansa tukea, henkilöstön mielipiteitä ei kuulla, tehdään aiheettomia lastensuojeluilmoituksia jne. Esitetyt syytökset kohdistuvat Liperin kunnan varhaiskasvatukseen johtoon ja vaikuttavat negatiivisesti kuntakuvaan erityisesti lapsiperheiden keskuudessa.

 

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että kunnanhallitus aloittaa varhaiskasvatusta koskevan selvityksen siitä, onko lapsilähtöisyys muuttunut rajattomuudeksi, saavatko erityislapset suunnitelmien mukaisen tuen ja jossa selvitetään varhaiskasvatuksen johtamisen käytännöt, siten että selvityksen tekemisestä vapautetaan varhaiskasvatuksen johtaja Sirkka Korhonen, jonka tapaan johtaa arvostelu kohdistuu. Vain näin toimimalla, voidaan taata puolueeton selvitys.

Iloitsimme siitä, että Ylämyllyn yläkoulun ja Liperin alakoulun hankesuunnitelmat saivat hyväksynnän.