Kuntiimmeko pakolaisia?

Suomen talous kyntää syvällä ja samaan aikaan ennen näkemätön pakolaistulva koettelee maatamme. Suomi kantaa tästä huolimatta vastuunsa hädänalaisten ihmisten auttamisessa. Hallitus päätti lyhytnäköisesti leikata kehitysyhteistyövaroja, joilla hädän alaisia ihmisiä olisi voitu auttaa heidän kotimaissaan. Nyt pakolaiset ylittävät rajojamme, eikä kaikkia heistä voi käännyttää takaisin. Suuri osa pakenee henkensä edestä ja tarvitsee elämälleen uuden turvallisen alun.

 

Torstain 17.9. Karjalaisessa oli uutinen, jossa kerrottiin, että tuhannet turvapaikan saaneet pakolaiset tarvitsevat asuinpaikan. Voisiko Liperi ja miksei muutkin pohjoiskarjalaiset kunnat ottaa vastaan näitä myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä? Heidän asiansa on tutkittu, ja todettu heidän tarvitsevan turvapaikkaa. He saavat jäädä Suomeen ja voivat asettua asumaan mihin kuntaan tahansa. Jos kunnalla ei ole sopimusta ELY-keskuksen kanssa turvapaikan saaneiden kotouttamisesta, valtio ei osallistu palveluista muodostuviin kustannuksiin, kertoo samainen uutinen. Mielestämme olisi järkevää kuntien tehdä päätöksiä turvapaikan saaneiden pakolaisten asuttamisesta alueelleen, laatia pikaisesti kotouttamisohjelmat, mikäli niitä ei ole laadittu ja samalla tehdä asiasta sopimus ELY-keskuksen kanssa taloudellisen vastuun jakamisesta valtion kanssa. 

 

KD:n edellinen puheenjohtaja painotti jo viime hallituskaudella kiintiöpakolaisten määrän lisäämistä. Nykyinen puheenjohtaja Sari Essayah on toistuvasti tuonut esiin, että maahamme pitäisi ottaa pakolaisleireillä olevia naisia ja lapsia, jotka ovat jo saaneet pakolaisstatuksen. Turvapaikanhakijoiden hätään on silti vastattava. Kunnat voivat kantaa tässä kortensa kekoon ja tarjota pysyviä asuinpaikkoja heille. Tämä olisi vastuullista ja hallittua pakolaispolitiikkaa ja samalla inhimillistä lähimmäisen rakkautta.

 

Vastaanottokeskuksillekin lienee tilaa monessa kunnassa. Tyhjiä käyttökelpoisia kyläkouluja ja muita kiinteistöjä voitaisiin hyödyntää humanitääriseen apuun. Vai estääkö ennakkoluulot meitä auttamasta?

 

Maija Silvennoinen
Liperin kunnanvaltuutettu
KD:n Pohjois-Karjalan piirin pj

 

Satu Melkko
KD:n Pohjois-Karjalan piirin vpj.